Vad känner du nu?

Nyt mä sitten oon täällä – Uppsalassa! Pahoittelen jo etukäteen pitkää tekstiä, surkeaa kuvalaatua (kamerassa akku loppu, eikä tullut laturia matkaan kun ei löytynyt mistään) sekä jonkin asteista valitusta ja pientä pessimististä asennetta, mulla vaan sattuu olemaan siihen taipumus. Yritän petrata jatkossa ja keskittyä positiivisiin asioihin :)  Ja koska tää teksti sisältää fiiliksiä ja tapahtumia kolmelta päivältä niin on ehkä ihan normaalia, että ihan kaikki ei oo mennyt ihan putkeen. Mutta kuitenkin, tässä nyt sitten viikonlopun tunnelmia…

Perjantaiaamu starttasi herätyskellon soidessa 04:50 ja sitten hyvin pienen aamupalan ja viimeisten tarkistusten jälkeen lähdettiin matkakeskukselle junaan. Koska mulla ja Katrilla oli molemmilla n. 23 kg painavat matkalaukut ja lisäksi suht isot reput, oli hieman haasteellista löytää tilaa kaikille tavaroille VR:n ahtaista tiloista. Onneksi saatiin Katrin laukku tungettua säilytyslokeroon ja yksi ystävällinen nainen suostui ottamaan jättimäisen laukkuni viereensä matkan ajaksi Tampereelta Tikkurilaan. Matka jatkui juna-asemalta bussilla lentokentälle ja laukkujen raahaaminen alkoi jo raastaa tässä vaiheessa.  Oltiin lentokentällä hyvissä ajoin, ja baggage dropin jälkeen melkein 2 tuntia kului todella nopeasti ja lento lähti 12:15 kohti Arlandaa. Huvitti olla niin pienessä lentokoneessa ja astetta oudompaa oli se, että lento itsessään kesti vain 35 minuuttia (!) Eli tuntui siltä, että noustiin ilmaan ja lähdettiin lähes saman tien laskeutumaan. Ja kyllä – Ruotsissa näyttää ihan tismalleen samalta kuin Suomessa.Yhtä paljon lunta, metsää ja peltoja. Ja samat liikennemerkit joka puolella.

Helsinki-Vantaan lentokentällä juuri ennen koneen lähtöä.

Seuraava haaste lentokentällä olikin sitten löytää bussi Uppsalaan. Jostain muistettiin, että mistä terminaalista bussin piti lähteä ja tietenkin oltiin itse ihan toisella puolella Arlandaa. Ei sitten muuta kuin hypättiin terminaalibussiin, mutta jouduttiin yhtäkkiä nopeasti vaihtamaan eri bussiin kun ruotsalainen lentäjä huomautti, että nyt pitää nousta pois ja juosta toiselle puolelle tietä odottamaan sitä oikeaa bussia. Oltiin kyllä kysytty ainakin kolmesti, että meneehän tämä bussi suoraan terminaali 5:seen. Ja vastaus oli joka kerta, että kyllä menee. Yeah right. Kuitenkin, saatiin ostettua bussiliput Uppsalaan terminaalin  infopisteestä ja tietenkin unohdettiin taas kysyä, että missä se pysäkki on. Onneksi se oli ihan terminaalin ovien ulkopuolella.  Tavattiin pysäkillä pari australialaista tyttöä, joilla oli sama määränpää. Ihmettelivät kylmyyttä ja luntakin vähän, niin no onhan siellä Australiassa ehkä hieman erilaista (lämpötilaerokin sellanen perus 40 astetta). Bussi tuli ihan täyteen, etenkin matkatavaroista. Ja Arlanda- Uppsala väli näytti ihan samalta kun ajaisi jossain Tampereen seudulla, haha. Lopulta päästiin perille Uppsalan rautatieasemalle ja sitten pitikin seuraavana löytää Västgöta Nation, jossa jaettiin avaimet ja muuta hyödyllistä infoa. Meidän pieni porukka, joka koostui kahdesta suomalaisesta, kolmesta australialaisesta ja yhdestä kanadalaisesta, aiheutti varmaan jonkin verran huvitusta kun raahattiin meidän tavaravuoria kaupungin toiselle puolelle. Ei ollut onneksi pitkä matka, mutta vähän taisi kaikilla kädet väsyä laukkujen vetämisestä. Perillä oli todella ruuhkaista, mutta kaikki muu tuntui sujuvan hyvin, kunnes törmäsimme ongelmaan nimeltä internet. Uppsalan yhteyshenkilön olisi kuulemma pitänyt lähettää sähköpostilla tai kirjeitse T-numero tai P-numero, jota tarvitaan internetin hakulomakkeeseen. No, me ei tietenkään saatu missään vaiheessa sellaista eikä sitten tavoitettu enää yhteyshenkilöäkään, joten nettiä kämpälle on pakko odottaa ainakin maanantaihin asti. Vähän aikaa sitten pyörittiin nationin tiloissa ja juteltiin eri puolilta tulleille ihmisille ja yritettiin selvittää että onko kukaan menossa samaan asuntokohteeseen kuin me. Ja kuten tyypillistä on, ei löytynyt ketään joka olisi menossa samaan paikkaan mun kanssa. Sitten vaan päätin, että lähden kämpille ja kauppaan ja järjestelen tavarat ja sitten nukkumaan. Tuntui, ettei muuta jaksanutkaan. Bussissa törmäsin kuitenkin kahteen jyväskyläläiseen tyttöön, jotka myöskin opiskelee täällä. Miten pieni maailma! 

Oikean talon löydettyäni huomasin hyvin ilahduttavan asian. Talo, jossa asun on siis 4-kerroksinen, oma kämppä neljännessä kerroksessa, talossa ei ole hissiä vaan pelkästään erittäin kapeat ja vaarallisen näköiset kierreportaat, awesome. Melkein itketti kun piti raahata matkalaukku ja muut tavarat ylimpään kerrokseen. Mutta selvisin onneksi urakasta ihan hyvin! Kämppä tai korridor on ihan suoraan 60-luvulta, mulla on 4 kämppistä, joista kukaan ei ollut paikalla kun saavuin.  Olin saanut viestin aiemmalta asukkaalta, mikä oli tosi kiva pieni yllätys. Oma huoneeni on siis ihan hyvän kokoinen, mutta omaan makuun ehkä vähän liian keltainen väriltään. Oma vessa on ehdottomasti plussaa, myös kaappitilaa on ihan riittävästi, vaikka tavaraa mulla ei ole paljon yhtään (siis vielä). Pakko silti sanoa, että hieman kolkolta näytti aluksi. Ja täällä on niin kylmä! Netin olemattomuus turhautti edelleen, joten ensimmäisen illan seuraava kohde oli kauppa, josta pystyi lataamaan saldoa ruotsalaiseen puhelinliittymään. No menin kauppaan, maksoin liittymästä, pyörin ympäri kauppaa ihan tuskissani kun en meinannut löytää mitään. Sain kuitenkin ostokset jotakuinkin tehtyä, vaikka pakko sanoa että kauppa oli yhtä sokkeloa. Kämpillä yritin testata puhelinliittymää – no, se ei tietenkään toiminut. Yritin soittaa asiakaspalvelunumeroon – no, robottiääni puhelimessa ilmoitti asiakaspalvelun olevan avoinna vain arkipäivisin 9-17, vilken tur har jag. Juttelin sitten iskän kanssa puhelimessa ja purin turhautumistani koko asiaan, kun ei mikään kauhean valoisalta näyttänyt vielä tässä vaiheessa. Kiitos iskä tsempeistä.

Entisen asukkaan jättämä viesti :)

Oma huone ja oma eteinen

Törmäsin kuitenkin perjantai-iltana yhteen kämppiksistäni, italialaiseen poikaan joka oli myös tullut Uppsalaan samaan aikaan. Hän oli kuulemma raahannut kaksi yli 20 kilon laukkua ne portaat ylös, respect! Kävin pikaisesti ulkona katselemassa paikkoja ja kun tulin takaisin, oli täällä taas yksi suomalainen tyttö lisää (mistä meitä oikein sikiää?). Kämppikseni oli tutustunut suomalaiseen tyttöön nationissa ja sitten meidän kanssa iltaa tuli viettämään vielä saksalainen poika naapuritalosta. Tehtiin vähän ruokaa, jaettiin yksi tölkki ruotsalaista olutta ja juteltiin vähän kaikesta monta tuntia. Saatiin myös selvitettyä vähän, että miten asiat oikeastaan toimii tässä kämpässä. Jokaisella on ainakin oma siivousvuoro, mikä on mun mielestä ihan loistavaa ja täällä onkin ihan siistiä eli missään sikolätissä ei tarvitse majailla. 

Ruokailutilan ikkunalauta ja keittiö

Näkymät oman huoneen ikkunasta sisäpihalle

Lauantaina päivän tavoite oli etsiä vaihtariporukan voimin pyörät ja tutustua vähän enemmän Uppsalaan. Pienien pohdintojen, tinkimisen ja pyörien korjailun jälkeen kaikilla oli pyörät joko ostettuna tai varattuna itselleen! Oma pyörä on ihan erilainen kuin mihin olen kotona tottunut. Ihanan turvallisen ruotsalaisen mummopyöräni sijasta omistan nyt punaisen, vaihteettoman, jalkajarruttoman, korittoman polkupyörän, jossa on kapeat renkaat. Mutta ei syytä huoleen – pääsen sillä ihan hyvin eteenpäin, kunhan oppisi pysähtymään sujuvasti kun aina havahtuu siihen, ettei olekaan jalkajarrua. Ja minähän opin. Onnistuneiden pyöräkauppojen jälkeen jatkettiin osan kanssa etsimään kahvilaa keskustasta. Täällä on tosi paljon kaikkia ihania pieniä kahviloita joissa on paljon tunnelmaa ja ihania leivonnaisia hyllyt täynnä. Päädyttiin paikkaan nimeltä Café Linné, joka oli tosi herttainen kaksikerroksinen kahvila ja jossa oli laaja valikoima vähän kaikkea.

Mun uusi pyörä!

Ja sitten seuraavaksi vähän höpinää Uppsalasta. Olen aivan rakastunut tähän kaupunkiin! Mahtaa johtua suurilta osin siitä, että kaupungista tulee aivan erilainen fiilis kuin Jyväskylästä. Jollain tavalla Uppsala muistuttaa Turkua, sillä joki jakaa kaupungin ja toisella puolella on iso Domkyrkan sekä yliopiston rakennukset. Itse olen vielä vähän hukassa kaikesta, pitäisi opetella kartta ja pyöräilyreitit ulkoa niin sujuisi liikkuminen vähän helpommin. Lupaan laittaa parempia kuvia kaupungilta ja hienoista rakennuksista kunhan ehdin turistikuvailla lisää. 

Eilen illalla laitettiin kolmen jyväskyläläisen voimin ruokaa ja sen jälkeen käytiin tsekkaamassa yläkerrassa olevat korridorpartyt uusille asukkaille. Oli todella ahdasta ja meinasi happi loppua parin minuutin jälkeen. Mutta oli hauskaa ja sai jutella monien uusien tyyppien kanssa. Kerrottiin suomalaisesta hissikulttuurista ja kuinka kaikilla on yleensä tarve pitää yllä oma personal space. Kuulosti oudolta muiden korvaan, ainakin reaktiot olivat siihen suuntaan, että mitä ihmeen erakkoja siellä Suomessa oikein on. Kuulemma nämä bileet olivat jatkuneet aamuneljään, mutta me lähdettiin kotia kohti jo puolenyön aikoihin. Ja en tiedä mikä ihmeen älyn väläys oli testailla ruotsiliittymää keskellä yötä, mutta juuri silloin se alkoi toimia- jesss! Hyvästi kivikausi! Haha. Netti tulee koneeseen puhelimen kautta vielä tällä hetkellä. Ja suomalaisiin numeroihin ei voi soittaa mun liittymästä, pitää vielä sekin katsoa kuntoon. Mutta whatsapp toimii joten suosittelen käyttämään sitä tai facebookkia, jos haluatte ottaa muhun yhteyttä.

Tänään on sitten ollut Ikea- päivä. Suunnistettiin bussilla kauppakeskukseen ja sitten vaan shoppailemaan. Kaikki Ikeat on ihan samannäköisiä ja muutenkin samanlaisia, mutta silti ihmettelen sitä joka kerta. En olisi halunnut ostaa liikaa tavaraa, mutta jotenkin sitä vaan kertyi mukaan. Nyt on sitten verhot, kylppärin matto, päiväpeitto, lakanoita, pyyhkeitä ja vaikka mitä. Pakko oli tietenkin käydä syömässä Ikea köttbullar med potatismos sekä hakemassa viiden kruunun pullakahvit. Väsyneinä ja jalat uupuneina sekä isot siniset ostoskassit täynnä palattiin sitten bussilla takaisin kämpille. 

…ja nyt sitten vietänkin rauhallista koti-iltaa koneen ääressä. Huomenna olisi tarkoitus selvitellä kurssiasioita ja internet-juttuja. Oma tavoite on oppia tuntemaan paremmin reitti kämpältä keskustaan, ettei tarvitse joka kerta säätää kartan kanssa. Minähän en ole mikään turisti, mä asun täällä.

Vielä ihan näin by the way: ”kulttuurishokkeja” on ollut vaan kuivauskaapin puuttuminen, outo suihkusysteemi ja tietenkin se, että kaikki puhuu kauhean nopeaa ruotsia. Itselläni ruotsi on vielä aika hakusessa, eiköhän se kuitenkin tästä vielä parane. Tuntuu, ettei osaa reagoida kun joku sanoo äkkiä jotain ruotsiksi. Englantikin sujuu, mutta välillä tulee sellaisia lauseita joissa on sekaisin suomea, ruotsia ja englantia kun ei löydä sopivia sanoja. Kuulostaa varmasti tosi hienolta ja vakuuttavalta. Mutta monikielisyyshän on tunnetusti rikkaus.

On jo ikävä kaikkia, tulkaahan käymään kun ehditte! :)

-Ansku

PS. Bielefeld on sitten kuulemma pelkkää salaliittoteoriaa ja koko kaupunkia ei ole olemassa, näin kuulin. Ihan vaan tiedoksi, etenkin sinulle Anna jos nyt luet tätä.