Ai kevät jo?

Hejhej!

Vieläkin häiritsee tuo, että ruotsalaiset sanoo aina ”hejhej” eikä ”hej”. Jos sanoo hej vaan kerran niin tuntuu, että heti katotaan vähän kieroon. Mutta tupla-hej on mulle vaan ihan liikaa, sehän tarkoittaa selkeästi että ”heippa, mä tästä lähden nyt”… No kuitenkin, arki Uppsalassa sujuu edelleen hyvin, täällä ollaan jo aika keväisissä tunnelmissa. Aurinko paistaa, näkyy vihreää nurmikkoa ja linnutkin laulaa. Kelpaa mulle varsin hyvin, ei oo ikävä Suomen loskaista kevättä. Pari päivää täällä vaan oli hirveän kova tuuli, ei meinannut päästä pyörällä eteenpäin. Ja varma kevään merkkihän on tietty se, että näkee kun hiekkaa harjataan kaduilta pois - check! Ja sitten pöllyää kaikki hiekat ja pölyt silmille, huippua.

Lahjaksi saadut kukat :)

Kuten viimeksi jo sanoin- ”vanheneminen” ei ollut ollenkaan niin paha juttu, ikäkriisikin unohtui kokonaan. Varmaan sen takia, että täällä kaikki oli vaan ”voi että, täytät vasta 22, niin älyttömän pieni vielä”, kun taas Suomessa joutuisi kuulemaan läppää eläkkeestä tai muuta vastaavaa. Double birthday party sujui kuitenkin tosi hyvin. Alkupäivä meni ostoksia tehdessä ja tietenkin leipoessa. Tuli hommattua ehkä vähän liikaa ruokaa, meillä oli brita-kakku (niiiiiiin hyvää), laskiaispullia (mantelimassalla ja hillolla), kunnon ruisleipää Suomesta, salmiakkia ja sipsejä. Lisäksi yksi kaveri oli tehnyt kakun meille. Saatiin myös lahjoja (!!) Tuli kukkia, kuohuviiniä, karkkia, hollantilaisia keksejä (stroopwafels – joo en minäkään tiedä..), vähän salmaria ja viiksien muotoinen korkkiruuvi-pullonavaaja.  Ajateltiin järkyttää vieraat tarjoamalla salmari-shotti heti ovella, mutta eihän ne sitten järkyttynytkään - hitto. Oli kuulemma hyvää, haha. Mutta kas kummaa, kun salmiakki ei pelkkänä karkkina sitten maistunutkaan. Muista leivonnaisista ilmeisesti kuitenkin tykättiin paljon- vad bra. Pelattiin myös beer pongia korridoorin lattialla, meikä tietenkin hävisi. No, vastustajalla oli aloittelijan tuuria, vai miten se menikään?  Onneksi mitään ei mennyt rikki ja siivoaminenkin sujui ilmeisesti helposti. Loppuilta vietettiin toisissa syntymäpäiväjuhlissa viereisessä talossa, sielläkin juhlittiin samaa ikävuotta kuin minä, eli löytyy noita muitakin junioreita, thank god. 

Kakku tekovaiheessa

Tässä viikossa ei nyt taaskaan ole ollut mitään hirveän ihmeellistä. Täällä mä nyt asun ja elän – hirveän vaikea keksiä liibalaabaa jokapäiväisestä elämästä, anteeksi jos menee tosi tylsäksi. Ihana rämäpyöräni meinasi taas alkaa reistailemaan, kuului aina ihan jäätävä meteli kun pyöräili. Mutta ketjuöljy pelasti - tällä kertaa. Olin varmaan aika huvittava näky kun yritin huoltaa pyörää, enhän mä ole ikinä tietenkään tehnyt mitään vastaavaa. On se vaan niin kätevää kun kotona iskä pitää aina huolta mun mummopyörästä :) Ehkä sitä vois joskus opetella tekemään jotain myös itse (Obs! Tämä nyt sitten on sitä sarkasmia...) Muuten olen tällä viikolla käynyt suhteellisen paljon ahkeroimassa salilla. Uusi suosikkiryhmäliikuntakin löytyi! Tai no jos kunnon rääkkiä kaipaa, niin ainakin nyt tiedän minne mennä keskiviikkoiltana. Tunnin nimi oli Strength and sprint, joka jo ehkä vähän varoittaa tulevasta. Eli siis juostiin paaaaaljon täysvauhtisia spurtteja ja tehtiin yllättävän rankkoja lihaskuntosarjoja. Olin kyllä ihan loppu sen tunnin jälkeen, mutta niin iloinen myös. Tuli etäisesti mieleen graniitin treenit, joita tässä on jo vähän kaivannut! Torstaina ei sitten jalka noussutkaan niin kevyesti, kun piti portaita ravata yliopistolla ja tietenkin kotona. Mutta pakko sanoa, että olen ihan hurahtanut nyt tähän salilla käymiseen ja ryhmäliikuntoihin, katotaan miten pärjään sitten kun palaan Suomeen. Liikunnalle onkin ollut tarvetta, kun muutenhan homma voisi lähteä ihan käsistä kun koko ajan vaan syödään ja noh… juhlitaan. 

Opiskelu nyt sujuu miten sujuu. Vähän meinaa tylsistyä noihin kahteen kurssiin. Yksi kaveri kysyi vähän aikaa sitten että ”niin millon sä nyt alat oikein opiskella?”. Voi kun tietäisi, varmaan huhtikuussa kun saa vähän lisää tekemistä 2 kurssin muodossa. Sitten varmaan hukun työmäärään, toivottavasti en niin ehtisi nauttia myös Uppsalan keväästä (vai onkohan täällä jo täysi kesä siinä vaiheessa?). Jotenkin kuitenkin onnistun olemaan välillä ihan täysin pihalla kaikesta, unohtuu läksyt ja tulee typeriä virheitä ja sitten vaan ärsyttää. Pitäisköhän sitä ryhdistäytyä? Kun on niin vähän tekemistä, on hankala pitää järjestystä yllä, oonkohan ainoa joka on tätä mieltä? No mutta ei huolta- kyllä mä pärjään. Paitsi että aina täältä löytää jotain lisäongelmia, uusimpana postin toiminta. Meni siinäkin jonkin aikaa selvittää, että mistäs ne postimerkit löytää ja sitten kun niistä oli maksanut pienen omaisuuden, niin en meinannut löytää postilaatikkoa mistään keskustasta. Löytyi kuitenkin. Eli tämähän tarkoittaa sitä, että joku onnellinen saa kohta postia Ruotsista! Tulee sitä postia varmaan lisääkin kevään myötä, ingen panik. Ja ihan näin totaalisen randomisti btw: askarreltiin Keskisuomalaisen avulla hieno syntymäpäiväkortti saksalaiselle kaverille. Leikattiin talteen tietty kaikki parhaat suomenkieliset lauseet. Hieman oli ehkä hämmentynyt ilme tyypillä kun näki kortin, mutta taisi tykätä :)

Tänään sitten onkin vuorossa Uppsala Beer Pong Open 2014. Whoop whoop. Eli siis kyseessä on Uppsalan suurin beer pong- turnaus, tiimejä on yhteensä 96 ja turnaus kestää koko päivän. Minä ja Essi ollaan tiimi ja hienot asutkin saatiin koottua, jos nyt edes yksi peli onnistuttaisiin voittamaan, haha. Ollaan me vähän harjoiteltukin, jos nyt vaikka joskus se pelin loppuvaihe sujuisi vähän nopeammin… Yhteen kuppiin osuminen on nimittäin aika haastavaa meille. Wish us luck!

-Ansku

PS. Hyvää naistenpäivää! :) 
P.P.S Bongasin ICAsta pakasteavokadoja- mitä ihmettä ruotsalaiset??

Gasque, fake birthday and another gasque

Apua, musta on tullut vanhus! No ei nyt ihan, tykkään vaan vitsailla asiasta. Eihän sitä ilman syntymäpäivää voi edes vanheta, vai voiko? Suomessa on tottunut aika kauan olemaan samanikäisten ”äiti” kun synttärit sattuu olemaan alkuvuodesta. Täällä sen sijaan oon se junnu, onneksi löytyy vielä nuorempiakin tyyppejä, moi vaan ysineloset ja ysikolmoset. Ja näin alkuun on myös pakko varoittaa, että tämä postaus on sitten lähes pelkkää sitsikertomusta. Viikko sitten oli reccegasque ja eilen international gasque. Nopeasti voin kuitenkin selittää, mitä tässä on tapahtunut viikon aikana. On ollut illallista, leffailtaa, synttäribileet, mutakakun leipomista, puheiden pitämistä tunnilla tiskaamisesta, salilla käymistä, vesisadetta ja tuulta, hengailua kavereiden kanssa ja kaupungilla ravaamista. Eli ihan perus elämää, nyt sitten sitsiraporttiin… Eilen unohtui taas ottaa kuvia joten kaikki sitsikuvat on sitten viime lauantailta.

Helmikuu Uppsalassa, kuvassa Botaniska Trädgården kampuksen lähistöllä

Reccegasque vårtermin 2014.., ainakin nyt viimeistään sai huomata, kuinka ruotsalaiset vetää sitsit läpi vähän eri meiningillä kuin me suomalaiset. Ajattelin, että lauantaina yritän olla tehokas ja ehdottomasti ajoissa, mutta kuinkas kävikään – tuli ihan hirveä kiire. Bussi oli myöhässä ja niin sitten mekin, mutta kaikki oli vielä osakunnissa eikä päärakennuksella. Eli ideana oli siis, että kaikkien osakunnat kokoontuvat ensin omilla rakennuksillaan, jonka jälkeen ”marssitaan” yliopiston päärakennukselle seuraamaan jonkin sortin konsertteja, puheita ja palkitsemisia. Lähdettiin siis Gästrike-Hälsingeltä kävelemään söpössä parijonossa rinnakkain Västgötan ja Östgötan osakuntien kanssa, ja olihan jollain siinä rummutkin, joilla säestettiin meijän marssia. Ja kuinka ollakaan, oltiin ensimmäisinä Universitetshusetin edessä. Vaikka päivä oli tosi lämmin helmikuuksi, meinasi hieman paleltaa tuulen yltyessä ajoittain. Meillä oli ollut aika kova panikointi siitä, että onko meidän vaatteet sopivat ja onko mekon helma tarpeeksi pitkä. Paniikki loppui kuin seinään, kun Stockholmin tyypit tuli paikalle, huh huh kuinka lyhyitä hameita. Jos nyt niitä enää hameiksi tai mekoiksi voi kutsua. Oma asu gasqueille tuli ostettua kokonaan Uppsalasta, eli rahaa paloi taas, upsista. Päärakennuksessa kuunneltiin siis musiikkia, katsottiin yksi näytelmä, kuunneltiin pari tervetuliaispuhetta ja lopuksi palkittiin viime lukukauden osakuntien toiminnassa parhaiten ansioituneet reccet (eli fuksit). Koko tilaisuus oli oikeastaan ruotsiksi, joten vähän kävi sääliksi vaihtarikavereita.

Tilaisuuden jälkeen järjestäydyttiin jälleen jonoihin päärakennuksen eteen ja lähdettiin osakunnittain marssimaan takaisin. Meidän matka vei Västgötalle, jossa oli alkudrinkit. Kauhean kauan ei siellä viihdytty, juuri ja juuri ehdittiin siemailla vähän kuohuviiniä. Seuraavana vuorossa oli tietenkin GH, jossa illallinen järjestettiin. Meidän pöytä (tai ainakin pöydän pääty) oli vaihtarityttöpainotteinen. Ja taas tavattiin lisää suomalaisia. Ihmeteltiin vaan koko ajan kaikkea hienoutta ja sitä kuinka erilaista kaikki oli. Oli kolmet eri aterimet (alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka) ja 4 erilaista lasia (snapsi, olut/siideri, viini ja vesi). Ihan sitsien aluksi laulettiin Gästrike-Hälsingen oma laulu (ihan kuin joku kotiseutulaulu), sitä seurasikin varmaan kaikille suhteellisen tuttu Helan går. Ongelmaksi tässä tuli se, että pitääkö snapsi juoda kerralla loppuun vai mitä ihmettä. Jälkikäteen kuulin, että 1/3 snapsista on hyvä juoda, riittää sitten myöhemmäksikin. No, sitä voi sitten vaan arvata, että mitä meille suomalaisille kävi, haha. Kuitenkin.., alkuruuaksi oli täytettyjä artisokansydämiä (täytteenä munakoisopyrettä) katkarapujen, punajuurisuikaleiden ja aurinkokuivattujen tomaattien (vinegrette-kastikkeen muodossa) kera. Juup, ehkä vähän erilaista kun perus kinkkukiusaus. Pääruokana tarjoiltiin cointreau- marinoitua ankanrintaa ja uunipaistettuja juureksia, tällä kertaa appelsiinikastikkeen ja salaatin kera. Ja juomaksi tuotiin tietenkin punaviiniä. Jälkiruokana oli tällä kertaa suklaagratinoitua persikkatorttua hunajan ja vuohenjuustojäätelön kanssa. Simppeliä kuin mikä, eikö vaan? 

Alkuroka

Pääruoka

Ruokailun lomassa ehdittiin jutella vähän pöytäseurueen kesken, tosin lähes koko ajan oli puheita ja muita meininkejä. Sitsien aikana suoritettiin myös asuntoarvonta kaikkien uusien opiskelijoiden kesken. Kolme onnekasta saa siis pian vuokrakämpät osakunnalta! Gästrike- Hälsingen näytelmäkerho esitti speksin ja kaikista huvittavin (ja paras) ohjelmanumero oli ehkä Västgötan mieskuoro. Kyllähän pojat aika hyvin laulo, haha. Mutta se, mikä oli kummallisinta ja huvittavinta oli se, kun kuoro levittäytyi ympäri salia ja sitten asettuivat polvilleen sattumalta valittujen naisten viereen. Ja arvatkaa vaan kellä kävi taas hyvä tuuri? No niinpä tietenkin. Ja koska mulla on ehkä maailman surkein pokka, niin ei vaan pystynyt olemaan nauramatta kun kaverit hihittelee vieressä ja jätkä laulaa tosi tiiviisti jotain serenadia korvan juuressa. Ja ehkä sillä punaviinilläkin oli jotain osuutta asiaan, mitään en myönnä. Yhtä laulua ennen otettiinkin sitten lautasliinat käsiin ja alettiin taitella niitä johonkin muotoon. Ja yhtäkkiä se hökötys löytyikin omasta päästä. Näytettiin kaikki ihan Minni Hiiriltä, mutta mitäs pienistä. Meidän osakunnan uudet jäsenet saivat itselleen laulukirjan, johon on tapana kerätä kirjoituksia sitsien aikana. Itse sain jo pari kivaa viestiä omaan kirjaan – ja kirjasesta löytyy myös suomenkielisiä lauluja, kuin huippua!

Jälkkäri

Juomakokoelma :D

Jatkot oli sitten Östgötalla, aluksi meininki oli aika laimeaa, eikä oikein jaksanut bilettäminen kiinnostaa. Uudet kengät hiersi mukavasti jalkoja, joten tanssiminenkin oli ajoittain suht kivuliasta. Mutta kyllä me loppujen lopuksi tanssittiin aika paljon. Kuitenkin väsytti pitkän päivän jäljiltä, joten lähdettiin ennen pilkkua laahustamaan kotiin. Kotimatkakin tuntui tosi pitkältä ja uuvuttavalta, meinasi melkein usko loppua kesken, haha. Seuraavana aamuna heräsin kuitenkin pirteänä ja lähdin salille zumbaamaan, mitä ihmettä?

Eilen käytiin sitten tarkastamassa international gasque, vaatimattomat 400 vaihtarin sitsit. Porukkaa oli tosi paljon, ja meininki hieman sekavampaa kuin viikko sitten. Taas tein sen kivan virheen, että kiharsin hiuksia oikein urakalla ja huolellisesti, ja kun meni hetkeksi kosteaan ilmaan niin kaikki lässähti. Hyvä minä, en varmaan ikinä opi… En nyt jaksa kirjottaa eilisillasta niin pitkää kertomusta kuin reccegasqueista. Eilisilta oli siis tunnelmaltaan rennompi, samoin juontajat eli hostit oli leppoisampia (tai no eihän viime lauantaina mitään hosteja edes ollut). Pöytäseurue oli yhtä mukava kuin viimeksi ja juttelu sujui kivasti. Taas tarjoiltiin kolmen ruokalajin illallinen, tällä kertaa västerbotten-juustopiirasta, paistettua lammasta ja ”uunijuureksia” (joka tässä tarkoittaa siis valkosipulikermaperunoita ja yhtä kirsikkatomaattia) sekä mustikkajuustokakkua (nam!). Ohjelmana oli tällä kertaa vain pari puhetta, Uplandin osakunnan orkesterin minikonsertti, tanssiesityksiä ja paljon laulamista. Edelleen ärsytti kun olisi vain halunnut syödä ja jutella rauhassa niin joku keskeyttää saman tien. Mutta sama juttu se on aina suomalaisillakin sitseillä. Eilisessä tarjoilussa oli ehkä pari ongelmaa, varmaan johtuen siitä, että meitä oli niin paljon. Kaikki sai kuitenkin ruokaa ja juomaa, mihin pitää olla tyytyväinen. Ja paljon kaverit kyseli, että kumpi gasque oli parempi. Ihan mahdoton sanoa, toisaalta GH:n (ruoka parempaa ja järjestelyt onnistuneet) mutta toisaalta taas international gasque (parempi ohjelma, rennompi meininki ja paaaaaaljon tuttuja). Jatkot oli myös eilen paremmat, muistin jopa vaihtaa converset jalkaan niin ei ollut kenkäongelmaa enää. 

Eipä tässä sen kummempia, mä oon siis taas vuoden vanhempi (ainakin melkein!) Feikkisynttäreiden kunniaksi kävin rääkkäämässä itteäni salilla (huh huh) ja onnistuin hajottamaan hiustenkuivaajan (oikeasti, miten voinkin olla näin taitava hajottamaan kaiken?). Jotkut muistivat onnitellakin, ja pari korttia tuli postilaatikosta.  Yksi kaveri tuli ihan varta vasten soittamaan ovikelloa toivottaakseen hyvää syntymäpäivää (thank you Jasper for the birthday greeting!!)Sitten tuli tietenkin taas vastineeksi sitä kettuilua… tiedän, että olen kamala huijari ja vasta viisivuotias. Mutta eilen illalla gasqueilla ihanat vaihtarikaverit onnittelivat ja sitsien aikana laulettiin onnittelulaulu kaikille, jotka on syntynyt joko 28:s tai 29:s päivä. En tiedä oliko muita karkauspäivän lapsia, mutta laulu oli kuitenkin niin kiva! Etenkin kun kaverit sanoivat jälkikäteen että lauloivat ”happy birthday, Anniina”, haha, ihan huippua. Mutta ehkä vielä parempaa oli kahden hollantilaisen kaverin synttärilaulu puolen yön aikaan, tietenkin hollanniksi. Enhän mä tietenkään mitään ymmärtänyt, mutta ajatus on tärkein. Sain myös lahjaksi jonkun baarimikon tekemän erikoisshotin, ei mitään hajua mitä siinä oli, aika tujua tavaraa kuitenkin. Tähän väliin kuitenkin KIITOS onnitteluista, ootte kaikki ihan huippuja! Eipä haittaa yhtään ”vanheta” enää :)

Ja tänään juhlitaan Essin kanssa yhteisiä synttäreitä kavereiden kera, varmasti hauska ilta tiedossa! Nyt tuli vähän huonoa tekstiä ja selitystä, ehkä ensi kerralla paremmin…Lupaan ainakin yrittää. Kivaa viikonloppua! xx

-Ansku (ikää huimat viisi ja puoli vuotta)

 

Kulturkrockar eller någonting sådant

Tällä kertaa vähän erilainen blogipostaus sitten. Jos toivoitte normia mitämullekuuluu-höpinää, niin ei irtoa sitä nyt. Näin vähän yli kuukauden Uppsalassa oleskelun jälkeen ajattelin, että voisin vähän kertoa Suomen ja Ruotsin eroista. Ai häh, onko niitä edes? Finland och Sverige, de är ju faktiskt bara ett land. Näin olen ainakin useaan otteeseen kuullut ruotsalaisten suusta. Eroja löytyy toki myös rakkaan J-townin ja Uppsalan väliltä, kuten arvata helposti arvata saattaa. Mutta onhan niitä erikoisia yhtäläisyyksiäkin!

Meinasin kirjoittaa ensimmäisenä eroavaisuutena ns. suojatiekulttuurin verrattuna Suomeen. Aluksi luulin, että täällä autot päästävät ihan aina jalankulkijat suojatien yli, muttei se nyt ihan niin mennytkään kun tarkkailin asiaa enemmän. Kuitenkin, suojateitä on paljon mukavampi ylitellä täällä Ruotsin puolella kun ei tarvitse odotella puolta tuntia, että joku vähän vähemmän kiireinen suostuisi hidastamaan autonsa nopeutta. Ottakaa oppia, suomalaiset autoilijat! Jossain aiemmassa merkinnässä mainitsin jo pyöräilyn outouden. Edelleenkään en ihan tajua että miten pyöräkaista voi yhtäkkiä loppua ihan kesken, eikä ympärillä näy mitään merkkiä siitä missä pitäisi jatkaa pyöräilyä. Kuitenkin ollaan bongattu hyviä reittejä keskustasta kotiin. Edelleen huvittaa se, että kotikaupungista löytyy vain yksi pyöräkaista, joka on pituudeltaan ehkä max. 10 metriä (haha, Jyväskylä). 

Ehkä itselleni eniten hämmennystä on aiheuttanut ruokakulttuuri Ruotsissa. Joo, tiedän että olen edelleen ”melkein Suomessa”, mutta kyllä heti huomaa eron. Se, mikä onnistuu aina hämäämään ruotsalaisessa ruokakaupassa on vihannesosasto. Niin, eihän siellä mitään vihanneksia itse punnita. Mutta silti lähes joka kerta n. kuukausi takaperin etsin vihannesosastolta vaakaa.  Toinen omasta mielestäni kummallinen asia on se, että täällä ICAssa joutuu kahteen kertaan varmistamaan oman maksukorttinsa koodin. Joten ylläriylläri… itse unohdan aika usein painaa toisen kerran ok:ta ja vedän jo kortin pois. Ja eikun sama juttu uusiksi. Myös kaupan valikoima jaksaa joskus vähän ihmetyttää pientä suomalaista. Mikä siinä on kun ei voi olla kaupassa kunnon raejuustoa? Täällä ihmiset syö pelkkää kesoa, jota itse hyvällä tuurilla satun inhoamaan. Valio, i miss you so bad. Lisäksi lihatiski on ihan älyttömän pieni verrattuna suomalaisten kauppojen vastaaviin. Ensinnäkin, täällä on tarjolla vain paria erityyppistä lihaa, ja ne kaikki tietenkin tosi kalliita. Kanat on kaikki maustamattomia ja pakkaukset hassun kokoisia. No ehkä musta tulee kasvissyöjä täällä ihan melkein pakon edestä, haha. Olen haikaillut myös kunnon ruisleivän ja maitorahkan perään (ei pitäisi olla niin vaikeaa) ja naureskellut sille kun kaupasta ei löydy yhtään maustettua ruokakermaa (äiti ja iskä, te ette varmaan pärjäis täällä), lisäksi täällä ei ole kuohukermaa vaan vispgrädde (vispikerma) on se mitä sitten laitetaan joka paikkaan. System bolaget (ruotsalainen versio Alkosta) on myös aiheuttanut vaihtareissa kummastusta sekä myös ärsytystä, etenkin aukioloaikojen suhteen. Aika nopeasti on tullut myös ikävä Sonaattia ja Ilokiveä, täällä kun ei ole kunnon opiskelijaruokailua. Tai no tietty löytyy jotain, mutta hinta on yleensä vähintään kolminkertainen Suomeen verrattuna. Eli täällä suositaan enemmän mikrohuoneita. Niin outoa.

Ja sitten ehkä oma henkilökohtainen suosikki… bilekulttuuri. Kuten varmasti jo tiedätte, täällä tulee aina yhtäkkiä hullu kiire klubille ja sitten pilkku tulee jo yhdeltä. Ihanasti ruotsalaiset kiinnittää huomiota opiskeluun, hehe. Lähes kaikkea klubitoimintaa pyörittää osakunnat, itse en ole vielä eksynyt yhteenkään ns. tavalliseen baariin/yökerhoon. OBS! Jos haluatte tulla käymään ja tsekata jonkun osakunnan (tai miksei useammankin) bileet niin sitä varten pitää olla gästkort eli vähän niin kuin väliaikainen jäsenkortti. Muuten ei pääse pippaloihin sisälle. Too bad. Ja jottei tämä juhliminenkaan kävisi liian helpoksi niin kruunut jaksaa aina sekottaa mun pään. Eurot on niin paljon helpompia! Muita eroja on muun muassa bussikorttisysteemi ja se, että opiskelijana tarvitsee monta erilaista korttia/lätkää, kun on Suomessa tottunut vain yhteen! Kahviloita on tietenkin tosi paljon, koska Ruotsissa on fika lähes 24/7, ainakin siltä vähän tuntuu. Myös vanhoja rakennuksia on joka puolella, joten verrattuna suhteelliseen tylsään kotikaupunkiini, täällä on paljon nähtävää ihan arkipäivinäkin :)

Ja mitähän täällä sitten olisi samanlaista…kaikki? No ei nyt ihan. Sää on yhtä ihana/surkea/eksoottinen/kylmä/loskainen/vaihteleva kuin Suomessakin. Ja tänään on sitten satanut vettä, joten hei hei viime päivinä satanut lumi (!) Ja totta kai täällä on kaikki samat kaupat kuin kotonakin, hennes, cubus, gina, carlings, lindex, kappahl yms yms yms. Mutta eipä ole ainakaan vielä haitannut! Tänään sai vähän ikävälläkin tavalla huomata, että ruotsalaisetkin rakastaa jääkiekkoa. Eihän siinä mitään, Suomi olis vaan voinu voittaa niin olis ollu meilläkin hauskempaa, haha. Myös muuta urheilua kytätään täällä aika tosi innokkaasti, etenkin nyt olympialaisten aikana. 

Huomenna onkin sitten ekat sitsit Uppsalassa! Jee! Eli reccegasque på GH, pitää olla paikalla jo 14.30, aaapuva. Odottelenkin jo innolla huomista naama + hiuskriisiä, ihanaa. Sitseistä ja muista seikkailuista lisää myöhemmin.

Ikävä mun hassua kissaa :(

 Adjö! 

-salitreenin jäljeltä uupunut Ansku

Vad sa du?

Oho, nyt meni sitten ensimmäisen kerran ns. pidempi aika kirjoittamisesta. Jotenkin unohtunut ihan totaalisesti päivittää tänne mitään kun on ollut niin kauhea kiire joka paikkaan. No oikeasti ei ole ollut, olen vain ollut laiska, anteeksi siitä. Parin päivän ajan myös flunssa paheni paljon, joten se oli sitten lähes päikkäreitä ja särkylääkkeitä koko päivän. Mutta nyt ajattelin taas vähän tarinoida lisää elämästäni täällä kevään valtaamassa Uppsalassa. Tosiaan, lämmintä on… noin +4 astetta joka päivä, joten toppatakki on ollut viime aikoina vähäisessä käytössä.

Yhtenä päivänä joku oli päättänyt repiä kaikki meidän talon ilmoitustaululta kaikki julisteet alas.

Maanantaina siis liityin vihdoin ja viimein kuntosalille, Campus 1477:lle siis. Kaverit sai ylipuhuttua, haha. Nyt yritän siis käydä usein salilla ja laadin joka viikolle aikataulun, että pysyn ruodussa. Harmi kun ei oikein ole ketään muutakaan vahtimassa, että liikkuu tarpeeksi. Huvittavaa tässä salilla käymisessä on se, että ”pari” kaveria on myöskin jäseninä samalla salilla ja sitten he aina jaksaa vinkua, että mennään yhdessä treenaamaan. Ja siihen sanon yleensä aina, että sori tykkään enemmän treenata yksin. Tai no, eihän treenikaveri nyt välttämättä olisi pahaksi, mutta jotenkin olen aina ollut vähän enemmän sellainen että juoksen yksin ja teen muutkin omatoimiset treenit yksin. On aina ollut sellainen tunne, että niin pystyy keskittymään paremmin omaan tekemiseen. Mutta ehkä muutan joskus tapojani ja lähden kavereiden kanssa salille. Ryhmäliikunnat on ollut ihan huippuja, ja yllättävän rankkoja! Mutta se on vaan hyvä, ettei pääse menemään liian helpoksi.

Opiskelijakortti! Jos siitä nyt saa mitään selvää...

Ja jottei menisi nyt ihan pelkäksi liikunta- ja treenaamishöpinäksi… on täällä muutakin tehty. Haha. Sain muistaakseni tiistaina opiskelijakortin. Nyt ei ole enää tarvinnut säilyttää sitä typerää väliaikaista paperiläpyskää joka meinasi koko ajan hukkua jonnekin. Eikä se paperilappu ollut edes oikea opiskelijakortti, koska sillä ei välttämättä saanut opiskelija-alennuksia kaupoissa. Hmph, onpas hyväkin systeemi taas. Toinen itseäni toistuvasti rasittava juttu on ollut tässä pari viikkoa palkka. Kun ilmoittauduin töihin, ajattelin että ”Hei vähän kivaa, yksinkertaista ja helppoa, varmaan palkanmaksukin menee samalla tavalla”. No eikä mene. Ensin ei pitänyt olla mitään ongelmaa sen kanssa, että ei ole ruotsalaista tilinumeroa eikä oikeaa ruotsalaista henkilötunnusta/veronumeroa, vaan palkka voidaan kyllä maksaa käteisenä. Piti kuitenkin täyttää joku lomake että ”enhaluamaksaaveroja”, eihän siinä mitään… Mutta nyt palkkaa ei voi saada edes käteisenä ennen kuin on veronumero tai sitten ruotsalainen henkilönumero. Vad fint! Eli ehkä tässä joku päivä raahaan itseni Skatteverketille ja yritän selittää ongelmani. On vaan jotenkin niin raastavaa kun näitä asioita on kysytty ehkä sata kertaa ja piti olla ok ja nyt ollaan vaan että ”tyvärr visste jag ingenting om det här”. Aha.

Yliopiston pääkirjasto Carolina Rediviva (+virheä auto, photobomb)

Ruotsiin tulin nimenomaan puhumaan ruotsia (ylläri)… tähän mennessä on mennyt sen kanssa vähän niin ja näin. Mutta haluan ehdottomasti nyt vähän kehua itseäni, mikä on niin epätyypillistä suomalaisille. Yhden päivän aikana kaksi ihmistä luuli, että olen ruotsalainen. Ensimmäisen kerran kaupan kassalla, kun ostin mekon sitseille (reccegasque on lauantaina, niistä juhlista juttua varmasti myöhemmin + kuva mekosta). Myyjäthän luonnollisesti vetää aina jotain small talkia ja kerroin sitten, että ensimmäisiä ruotsalaisia sitsejä varten tarvitsin uuden mekon ja niin edes päin. Tietenkin tätä seurasi kysymys, että mistä olet kotoisin jos et ole Ruotsista. Kun sanoin, että joo Suomesta kotoisin niin myyjä sanoi heti ”Verkligen? Men du låter inte alls som en finländare. Ni brukar ha ju en väldigt stark accent med svenskan och den känner jag alltid till”. Ja tietenkin olin ihan innoissani tuosta kommentista, kuten arvata saattaa. Myöhemmin illalla Värmlandsin bileissä yksi poika sanoi myös, ettei olisi arvannut että tulen Suomesta. Enkä kuulemma edes näytä suomalaiselta… miltäköhän sitten? Mutta jee, kiva tietää että ruotsi sujuu, wuhuu. Tai no sujuu ainakin silloin tällöin. Edelleen sattuu pieniä kömmähdyksiä, mutta eipä välitetä niistä. Ja vielä ruotsin kieleen liittyen, täällä tuntuu siltä että kukaan ei koskaan kuuntele toisiaan, haha. Näin siksi, koska todella usein (siis oikeasti koko ajan) kuulee lausetta ”Vad sa du?”. No, kyllähän me suomalaisetkin ollaan koko ajan että ”Häh?” eli ei vissiin olla sen parempia. 

International pubcrawlista jäi kivat tussinjäljet käteen.

 Orientation weekin jälkeen olin jokseenkin huolissani siitä että mistä sitä enää keksii tekemistä. Mutta kuten aiemmillakin viikoilla - tekemistä on riittänyt, mikä on tietysti ihan loistavaa. Lähes joka päivä tulee tehtyä jotain vaihtarikavereiden kanssa, tai sitten itsekseen. Tiistaista on näköjään muodostunut jo ”perinteinen” bilepäivä, aina joku haluaa lähteä Snerikesille, haha. Viime viikolla ei tosiaan pitänyt lähteä mukaan, mutta nämä tyypit on aika hyviä ylipuhumaan. Keskiviikkona oli kauan odotettu international pubcrawl, eli vähän niin kuin kaikki approt Suomessa (mutta Kauppakadun Approhan on tunnetusti se kaikista paras). Valitettavasti tämä tapahtuma oli vähän pettymys, ei kierretty läheskään kaikkia osakuntia läpi ja muutenkin tapahtuma oli ehkä vähän huonosti järjestetty. No, ei se häirinnyt hyvää meininkiä! Teemana oli siis olympialaiset eli piti pukeutua sporttisesti ja/tai sateenkaaren väreihin. Itse luotin juoksutrikoisiin, tennareihin, pinkkiin huppariin, treenipaitaan ja huisin korkeaan ponnariin. Noh, muita ei oikein näyttänyt sitten teema pahemmin kiinnostavan, haha. Kun päästiin yllättävän nopeasti loppubilepaikkaan, alkoi vaan väsyttää ja päätettiin kaverin kanssa lähteä kotiin nukkumaan. Torstaina oli vuorossa biletyksen sijaan illallinen suomalaisen vaihtaritytön luona – oli huippuhyvää kasvislasagnea ja tarte tatinia (jota ei kyllä kumottu) jäätelön kanssa. Nam nam ja kiitos taas Essille! :) Perjantaina käytiin tanssimassa taas Värmlandsilla kirjastossa (en edelleenkään ymmärrä tätä…) ja lauantaina oli sitten vuorossa taas pannukakut ja illemmalla Flogsta. Tällä kertaa ei pyörävahinkoja ja muutenkin meni ihan sujuvasti. Olin kyllä aika hyvä häviämään korttipelejä. Teemana bileissä oli 80- luku, mutta ei mun vaatekaapista mitään värikästä löytynyt, joten oli pakko luottaa aurinkolaseihin ja hölmöihin viiksiin jotka sain lainaan kaverilta (thank you Nick for the moustache!). Sunnuntaina piti mennä katsomaan Suomen peli Kanadaa vastaan. Löydettiin joku baari joka näytti pelin, mutta vaan jossain tilassa joka ei itse asiassa ollut edes auki. Saatiin kuitenkin katsoa peli siellä, joten olo oli ihan kuin olisi ollut VIP. Tietenkin kun tuli tappio niin harmitti, mutta ainakin kanadalainen kaveri oli hyvin innoissaan, luonnollisesti. 

Aurinkoa Uppsalassa :)

Joskus tässä lähiaikoina tulee varmasti myös jokunen teksti englanniksi/ruotsiksi. Ihan vaan huvin vuoksi ja teitä järkyttääkseni (jos tätä blogia nyt kukaan edes lukee). Tällä kertaa jätin pyöräkriisin vol. 3 pois, mutta jos joku ei huomannut facebookista – hajotin taas yhden pyöränlukon. Tai tällä kertaa avaimen, eikä se ollut muuten oma vika! Sen siitä saa kun kysyy apua ohikulkijalta, ne vääntää avaimen käyttökelvottomaksi ja sitten raahataankin pyörää puoli Uppsalaa pyöräliikkeeseen. Olipahan siinäkin kokemus. Ensi kerralla ajattelin kirjoitella vähän tavoistani poiketen vähemmän kuulumisia ja enemmän Suomen ja Ruotsin eroista. Kyllä, niitäkin on pari. Mutta nyt sanon heihei taas ja katsotaan mitä tämä viikko tuo tullessaan. Myös feikkisynttärit lähestyy, ikäkriisiäkö?

Loistavaa (ja toivottavasti aurinkoista) viikkoa kaikille!

-Ansku

Uppsala domkyrkan

Ai helmikuu muka?