Vad sa du?

Oho, nyt meni sitten ensimmäisen kerran ns. pidempi aika kirjoittamisesta. Jotenkin unohtunut ihan totaalisesti päivittää tänne mitään kun on ollut niin kauhea kiire joka paikkaan. No oikeasti ei ole ollut, olen vain ollut laiska, anteeksi siitä. Parin päivän ajan myös flunssa paheni paljon, joten se oli sitten lähes päikkäreitä ja särkylääkkeitä koko päivän. Mutta nyt ajattelin taas vähän tarinoida lisää elämästäni täällä kevään valtaamassa Uppsalassa. Tosiaan, lämmintä on… noin +4 astetta joka päivä, joten toppatakki on ollut viime aikoina vähäisessä käytössä.

Yhtenä päivänä joku oli päättänyt repiä kaikki meidän talon ilmoitustaululta kaikki julisteet alas.

Maanantaina siis liityin vihdoin ja viimein kuntosalille, Campus 1477:lle siis. Kaverit sai ylipuhuttua, haha. Nyt yritän siis käydä usein salilla ja laadin joka viikolle aikataulun, että pysyn ruodussa. Harmi kun ei oikein ole ketään muutakaan vahtimassa, että liikkuu tarpeeksi. Huvittavaa tässä salilla käymisessä on se, että ”pari” kaveria on myöskin jäseninä samalla salilla ja sitten he aina jaksaa vinkua, että mennään yhdessä treenaamaan. Ja siihen sanon yleensä aina, että sori tykkään enemmän treenata yksin. Tai no, eihän treenikaveri nyt välttämättä olisi pahaksi, mutta jotenkin olen aina ollut vähän enemmän sellainen että juoksen yksin ja teen muutkin omatoimiset treenit yksin. On aina ollut sellainen tunne, että niin pystyy keskittymään paremmin omaan tekemiseen. Mutta ehkä muutan joskus tapojani ja lähden kavereiden kanssa salille. Ryhmäliikunnat on ollut ihan huippuja, ja yllättävän rankkoja! Mutta se on vaan hyvä, ettei pääse menemään liian helpoksi.

Opiskelijakortti! Jos siitä nyt saa mitään selvää...

Ja jottei menisi nyt ihan pelkäksi liikunta- ja treenaamishöpinäksi… on täällä muutakin tehty. Haha. Sain muistaakseni tiistaina opiskelijakortin. Nyt ei ole enää tarvinnut säilyttää sitä typerää väliaikaista paperiläpyskää joka meinasi koko ajan hukkua jonnekin. Eikä se paperilappu ollut edes oikea opiskelijakortti, koska sillä ei välttämättä saanut opiskelija-alennuksia kaupoissa. Hmph, onpas hyväkin systeemi taas. Toinen itseäni toistuvasti rasittava juttu on ollut tässä pari viikkoa palkka. Kun ilmoittauduin töihin, ajattelin että ”Hei vähän kivaa, yksinkertaista ja helppoa, varmaan palkanmaksukin menee samalla tavalla”. No eikä mene. Ensin ei pitänyt olla mitään ongelmaa sen kanssa, että ei ole ruotsalaista tilinumeroa eikä oikeaa ruotsalaista henkilötunnusta/veronumeroa, vaan palkka voidaan kyllä maksaa käteisenä. Piti kuitenkin täyttää joku lomake että ”enhaluamaksaaveroja”, eihän siinä mitään… Mutta nyt palkkaa ei voi saada edes käteisenä ennen kuin on veronumero tai sitten ruotsalainen henkilönumero. Vad fint! Eli ehkä tässä joku päivä raahaan itseni Skatteverketille ja yritän selittää ongelmani. On vaan jotenkin niin raastavaa kun näitä asioita on kysytty ehkä sata kertaa ja piti olla ok ja nyt ollaan vaan että ”tyvärr visste jag ingenting om det här”. Aha.

Yliopiston pääkirjasto Carolina Rediviva (+virheä auto, photobomb)

Ruotsiin tulin nimenomaan puhumaan ruotsia (ylläri)… tähän mennessä on mennyt sen kanssa vähän niin ja näin. Mutta haluan ehdottomasti nyt vähän kehua itseäni, mikä on niin epätyypillistä suomalaisille. Yhden päivän aikana kaksi ihmistä luuli, että olen ruotsalainen. Ensimmäisen kerran kaupan kassalla, kun ostin mekon sitseille (reccegasque on lauantaina, niistä juhlista juttua varmasti myöhemmin + kuva mekosta). Myyjäthän luonnollisesti vetää aina jotain small talkia ja kerroin sitten, että ensimmäisiä ruotsalaisia sitsejä varten tarvitsin uuden mekon ja niin edes päin. Tietenkin tätä seurasi kysymys, että mistä olet kotoisin jos et ole Ruotsista. Kun sanoin, että joo Suomesta kotoisin niin myyjä sanoi heti ”Verkligen? Men du låter inte alls som en finländare. Ni brukar ha ju en väldigt stark accent med svenskan och den känner jag alltid till”. Ja tietenkin olin ihan innoissani tuosta kommentista, kuten arvata saattaa. Myöhemmin illalla Värmlandsin bileissä yksi poika sanoi myös, ettei olisi arvannut että tulen Suomesta. Enkä kuulemma edes näytä suomalaiselta… miltäköhän sitten? Mutta jee, kiva tietää että ruotsi sujuu, wuhuu. Tai no sujuu ainakin silloin tällöin. Edelleen sattuu pieniä kömmähdyksiä, mutta eipä välitetä niistä. Ja vielä ruotsin kieleen liittyen, täällä tuntuu siltä että kukaan ei koskaan kuuntele toisiaan, haha. Näin siksi, koska todella usein (siis oikeasti koko ajan) kuulee lausetta ”Vad sa du?”. No, kyllähän me suomalaisetkin ollaan koko ajan että ”Häh?” eli ei vissiin olla sen parempia. 

International pubcrawlista jäi kivat tussinjäljet käteen.

 Orientation weekin jälkeen olin jokseenkin huolissani siitä että mistä sitä enää keksii tekemistä. Mutta kuten aiemmillakin viikoilla - tekemistä on riittänyt, mikä on tietysti ihan loistavaa. Lähes joka päivä tulee tehtyä jotain vaihtarikavereiden kanssa, tai sitten itsekseen. Tiistaista on näköjään muodostunut jo ”perinteinen” bilepäivä, aina joku haluaa lähteä Snerikesille, haha. Viime viikolla ei tosiaan pitänyt lähteä mukaan, mutta nämä tyypit on aika hyviä ylipuhumaan. Keskiviikkona oli kauan odotettu international pubcrawl, eli vähän niin kuin kaikki approt Suomessa (mutta Kauppakadun Approhan on tunnetusti se kaikista paras). Valitettavasti tämä tapahtuma oli vähän pettymys, ei kierretty läheskään kaikkia osakuntia läpi ja muutenkin tapahtuma oli ehkä vähän huonosti järjestetty. No, ei se häirinnyt hyvää meininkiä! Teemana oli siis olympialaiset eli piti pukeutua sporttisesti ja/tai sateenkaaren väreihin. Itse luotin juoksutrikoisiin, tennareihin, pinkkiin huppariin, treenipaitaan ja huisin korkeaan ponnariin. Noh, muita ei oikein näyttänyt sitten teema pahemmin kiinnostavan, haha. Kun päästiin yllättävän nopeasti loppubilepaikkaan, alkoi vaan väsyttää ja päätettiin kaverin kanssa lähteä kotiin nukkumaan. Torstaina oli vuorossa biletyksen sijaan illallinen suomalaisen vaihtaritytön luona – oli huippuhyvää kasvislasagnea ja tarte tatinia (jota ei kyllä kumottu) jäätelön kanssa. Nam nam ja kiitos taas Essille! :) Perjantaina käytiin tanssimassa taas Värmlandsilla kirjastossa (en edelleenkään ymmärrä tätä…) ja lauantaina oli sitten vuorossa taas pannukakut ja illemmalla Flogsta. Tällä kertaa ei pyörävahinkoja ja muutenkin meni ihan sujuvasti. Olin kyllä aika hyvä häviämään korttipelejä. Teemana bileissä oli 80- luku, mutta ei mun vaatekaapista mitään värikästä löytynyt, joten oli pakko luottaa aurinkolaseihin ja hölmöihin viiksiin jotka sain lainaan kaverilta (thank you Nick for the moustache!). Sunnuntaina piti mennä katsomaan Suomen peli Kanadaa vastaan. Löydettiin joku baari joka näytti pelin, mutta vaan jossain tilassa joka ei itse asiassa ollut edes auki. Saatiin kuitenkin katsoa peli siellä, joten olo oli ihan kuin olisi ollut VIP. Tietenkin kun tuli tappio niin harmitti, mutta ainakin kanadalainen kaveri oli hyvin innoissaan, luonnollisesti. 

Aurinkoa Uppsalassa :)

Joskus tässä lähiaikoina tulee varmasti myös jokunen teksti englanniksi/ruotsiksi. Ihan vaan huvin vuoksi ja teitä järkyttääkseni (jos tätä blogia nyt kukaan edes lukee). Tällä kertaa jätin pyöräkriisin vol. 3 pois, mutta jos joku ei huomannut facebookista – hajotin taas yhden pyöränlukon. Tai tällä kertaa avaimen, eikä se ollut muuten oma vika! Sen siitä saa kun kysyy apua ohikulkijalta, ne vääntää avaimen käyttökelvottomaksi ja sitten raahataankin pyörää puoli Uppsalaa pyöräliikkeeseen. Olipahan siinäkin kokemus. Ensi kerralla ajattelin kirjoitella vähän tavoistani poiketen vähemmän kuulumisia ja enemmän Suomen ja Ruotsin eroista. Kyllä, niitäkin on pari. Mutta nyt sanon heihei taas ja katsotaan mitä tämä viikko tuo tullessaan. Myös feikkisynttärit lähestyy, ikäkriisiäkö?

Loistavaa (ja toivottavasti aurinkoista) viikkoa kaikille!

-Ansku

Uppsala domkyrkan

Ai helmikuu muka?